Luukkaan evankeliumi, Osa 4 – Mitkä asiat ovat meidän vastuullamme ja mitkä Jumalan? (Luuk. 1:7-11)

Johdanto

Saarnasarjan edellisessä osassa siirryimme Luukkaan kirjeen varsinaiseen kertomukseen, joka alkaa jakeessa 5: ”Herodeksen, Juudean kuninkaan aikana, oli pappi…”

Tutustuimme kuningas Herodekseen, joka oli omalla tavallaan pätevä, mutta mielipuolinen ja murhanhimoinen. Hän hallitsi juutalaisia Johannes Kastajan ja Jeesuksen syntymän aikoihin.

Tämän jälkeen siirryimme Johannes Kastajan vanhempiin, jotka olivat Raamatun mukaan hurskaita Jumalan edessä Jumalan armon kautta. Huomasimme myös konkreettisesti jakeen 6 kautta, mitä hurskaudesta Jumalan edessä seuraa. Se tuo tullessaan käytännön tekoja: Johanneksen vanhemmat vaelsivat ”kaikissa Herran käskyissä ja säädöksissä nuhteettomina.” Tämä ei tarkoittanut täydellisyyttä, vaan pikemminkin halua ja pyrkimystä olemaan tottelevaisia, joka kumpuaa rakkaudestamme Jumalaa kohtaan. Tähän liittyen analysoimme 12 kohtaa 1. Joh. kirjeestä, joiden mukaan voimme tietää olemmeko todella pelastuneita vai matkalla kadotukseen. Näihin kohtiin kuuluivat mm.:

  1. Halu viettää aikaa Jumalan kanssa rukoilemalla ja lukien hänen sanaansa, sekä halu pitää yhteyttä muiden kristittyjen kanssa (1. Joh. 1:3).
  2. Tapa tunnustaa syntimme sitä mukaa, kun havaitsemme niitä elämässämme (1. Joh. 1:8).
  3. Näkyykö elämästämme, että rakastamme Jumalaa enemmän kuin maallisia asioita (1. Joh. 2:15).
  4. Pieneneekö synnin määrä elämässämme vuodesta vuoteen (1. Joh. 3:5-6)

Raamatun mukaan uskomme tulisi näkyä muun muassa näiden asioiden kautta. Tosi usko, aito usko, tuottaa aina hengen hedelmiä eli tekoja. Hedelmättömät oksat leikataan pois ja heitetään tuleen (Joh. 15:6). Lopuksi kuitenkin totesimme, ettemme pelastu tekojemme kautta, vaan armosta uskon kautta (Ef. 2:8-9). Samalla uskomme tulisi kuitenkin näkyä tai tulla ilmi tekojemme kautta (Jaak. 2:17-20). Tosi usko, aito usko, tuottaa aina tekoja. Usko, joka on jatkuvasti ilman tekoja, ei itse asiassa ole minkäänlaista uskoa, eikä pelasta ketään.

Tänään jatkamme jakeilla 7 – 11 syntymäkertomusta Johannes Kastajasta, jonka tehtävänä oli valmistaa ihmiset vastaanottamaan Jeesus Messiaana eli Vapahtajana synneistä (Luuk. 1:17, 3:4).

Kertauksen vuoksi luen myös jakeet 5 ja 6. Avaa Raamattusi ja lue yhdessä kanssani Luukkaan ensimmäisen luvun jakeet 5-11:

Luuk. 1:5 Herodeksen, Juudean kuninkaan, aikana oli pappi, nimeltä Sakarias, Abian osastoa. Ja hänen vaimonsa oli Aaronin tyttäriä, ja tämän nimi oli Elisabet.

Luuk. 1:6 He olivat molemmat hurskaita Jumalan edessä, vaeltaen kaikissa Herran käskyissä ja säädöksissä nuhteettomina.

Luuk. 1:7 Mutta heillä ei ollut lasta, sillä Elisabet oli hedelmätön; ja he olivat molemmat tulleet iällisiksi.

Luuk. 1:8 Niin tapahtui, kun hänen osastonsa palvelusvuoro tuli ja hän toimitti papillisia tehtäviä Jumalan edessä,

Luuk. 1:9 että hän tavanmukaisessa pappistehtävien arpomisessa sai osaksensa mennä Herran temppeliin suitsuttamaan.

Luuk. 1:10 Ja kaikki kansa oli suitsuttamisen aikana ulkopuolella rukoilemassa.

Luuk. 1:11 Silloin ilmestyi hänelle Herran enkeli seisoen suitsutusalttarin oikealla puolella.

Ihmisten koettelemukset – Jumalan kontrollissa nekin

Aloitamme analysoimalla jakeen 7.

Luuk. 1:7 Mutta heillä ei ollut lasta, sillä Elisabet oli hedelmätön; ja he olivat molemmat tulleet iällisiksi.

Niinpä, heidän ongelmansa oli, että heillä ei ollut lasta, sillä Elisabet oli hedelmätön. Lisäksi, vaikka jakeen 6 mukaan, he olivat hurskaita Jumalan silmissä, niin ihmiset kohtelivat heitä, etenkin Elisabetia, hieman halveksien. Tiedätkö miksi? Sen aikaisessa kulttuurissa lapsettomuutta katsottiin pahalla,[1] kuten tämänkin luvun 25. jakeesta käy ilmi. Useasti kuviteltiin, että jos pari oli lapseton, niin se oli Jumalan rangaistus jostakin synnistä. Välillä tämä olikin syynä (5. Moos. 28:4), kuten Daavidin vaimon Miikalin lapsettomuus (2. Sam. 6:23), mutta ei lapsettomuus aina synnistä johtunut. Varmaankin osittain tämän takia Luukas oli jakeessa 6 painottanut Sakariaan ja Elisabetin hurskautta. Ehkä Sakarias ja Elisabet eivät edes itse oikein ymmärtäneet, minkä takia Jumala oli pidättänyt tämän siunauksen heiltä. Mutta vaikka Roomalaiskirjettä ei vielä Sakariaan ja Elisabetin päivinä oltu kirjoitettukaan, niin Room. 8:28 lupaus päti kuitenkin myös heihin. Heidän, kuten kaikkien muidenkin uskovien parien, lapsettomuuteen oli oma hyvä syynsä.

Tämä on sellainen asia, joka meidänkin on hyvä pitää mielessä. Meillä ei ole mitään syytä olla allapäin mistään asiasta, jonka Jumala on pidättänyt meiltä. Room. 8:28 kertoo kaikkien asioiden vaikuttavan meidän parhaaksemme. Jos siis emme esimerkiksi saa haluamaamme työpaikkaa, lasta tai puolisoa ym., niin kaikille näille asioille on oma syynsä, joka on meidän parhaaksemme. Näin on Jumala meille luvannut ja meidän täytyy luottaa hänen lupauksiinsa. Hän ei ole valehtelija (4. Moos. 23:19).

Meidän ei myöskään tule tuomita muita heidän elämäntilanteensa perusteella. Esim. jos joku on kovasta yrittämisestään huolimatta työttömänä, niin mistä tiedät ettei tämä varta vasten kuulu Jumalan suunnitelmaan hänen elämälleen täksi hetkeksi? Ainoat asiat, joita me pystymme kontrolloimaan elämässämme ovat, miten vastuullisia ja tottelevaisia olemme Jumalalle. Ei Jeesus turhaan kehota Matteuksen 11. luvun lopussa tulemaan hänen luoksensa, koska hänen kuormansa on keveä.

Ymmärrän kyllä, miksi ei-uskovaiset stressaavat niin monesta asiasta: työpaikastaan, terveydestään, eläkkeestään, turvallisuudestaan, jne. On raskas taakka huolehtia kaikista näistä. Miten hienoa onkaan, että ainoa asia josta meidän kristittyjen täytyy huolehtia, on vastuullisen ja tottelevaisen elämän eläminen. Tämä on ainoa asia, josta me olemme vastuussa. Kaikki muut asiat ovat niin sanotusti ”Jumalan ongelmia”. Jumala on vastuussa kaikesta muusta. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että elämäsi tulee olemaan yhtä ruusuilla tanssimista. Jumalahan käyttää koettelemuksia vahvistamaan luonnettamme ja tekemään meistä yhä enempi Jeesuksen kaltaisia. Voimme kuitenkin luottaa siihen, että kaikki asiat, jopa koettelemukset, ovat parhaaksemme ja Jumalalla on aina meidän hyvinvointimme mielessä: hengellinen hyvinvointi ja kasvu tietenkin etusijalla. Näistä asioita voi lukea lisää Isä meidän -rukous saarnasarjan 8. osasta: http://www.maallikkosaarnaaja.com/multimedia-archive/isa-meidan-rukous-osa-8-jokapaivainen_leipamme/

Elisabet oli kuitenkin hedelmätön, joka jakeen 25 mukaan oli sinänsä jo kiusallista heille maallisesta näkökulmasta. Tämän lisäksi heillä oli myös toinen ongelma: ”ja he olivat molemmat tulleet iällisiksi.”

Luukas siis todella korostaa heidän vaikeaa tilannettaan. Sakarias ja Elisabeth eivät siis olleet pelkästään hedelmättömiä, vaan jo niin vanhoja, etteivät he edes voisi saada lapsia ikänsä puolesta. Tämä oli siis täysin toivoton tilanne, tuplamahdottomuus, eli juuri sellainen tilanne jossa Jumala mielellään näyttää lupaustensa luotettavuuden ja voimansa rajattomuuden (ks. jae 37).

Jumalalla oli jotain erikoista mielessään. Hän valmisteli suuria asioita, aivan kuten muutaman muunkin Vanhan testamentin voimallisen vaikuttajan kohdalla, jotka syntyivät samantyylisistä hedelmättömistä tilanteista:[2]

  • Iisakki (1. Moos 18:11)
  • Simson (Tuom. 13:2,5)
  • Samuel (1. Sam. 1:2,5,20)

(katso myös Joh. 9:3 sokeasta miehestä)

Sakariaalle ja Elisabetille ei ollut syntynyt pitkän elämänsä aikana ainuttakaan lasta, mutta voi mikä lapsi heille tulisikaan syntymään: Johannes Kastaja, Vanhan testamentin viimeinen profeetta, ainut profeetta viimeiseen 400 vuoteen ja Jeesuksen tienraivaaja. Itse Jeesus, puhuessaan Johanneksesta, sanoi: ”ei ole vaimoista syntyneitten joukosta noussut suurempaa kuin Johannes Kastaja.” Eikö tässä ole jo tarpeeksi syytä Sakariaan ja Elisabetin odotukseen? Itse ottaisin mieluusti yhden Johannes Kastajan kuin tusinan verran tavallisia Matteja ja Maijoja, jotka eivät välttämättä ikinä pistä tikkua ristiin Jumalan valtakunnan hyväksi.

Kaikki tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että Jumala tulee antamaan kaikille lapsettomille pareille Johannes Kastajan tapaisen siunauksen. Mutta lupaan sinulle sen, että Room. 8:28 mukaan Jumalalla on jalo päämäärä kaikkien lapsettomien pariskuntien kohdalla, siis niiden jotka ovat kristittyjä. Room. 8:28 lupaus nimittäin pätee vain kristittyihin eli Jumalan lapsiin. Jos et ole Jumalan lapsi, niin silloin kaikki yhdessä päätyy sinun turmioksesi, koska olet matkalla iankaikkiseen kadotukseen, ellet kadu ja tee parannusta (Matt. 25:41).

Maininnat Sakariaan ja Elisabetin lapsettomuudesta ja korkeasta iästä viittaavat siis tulevien tapahtumien yliluonnollisuuteen, muistuttavat Jumalan lapsia Jumalan hyvästä tahdosta meitä kohtaan, johdattaa meidät lukijat odottamaan suuria asioita Jumalalta ja korostavat hänen voimaansa hänen tuodessaan kaikki nämä tapahtumat toteen.

400 vuoden hiljaiselo rikkoutuu

Luuk. 1:8 Niin tapahtui, kun hänen osastonsa palvelusvuoro tuli ja hän toimitti papillisia tehtäviä Jumalan edessä,

Luuk. 1:9 että hän tavanmukaisessa pappistehtävien arpomisessa sai osaksensa mennä Herran temppeliin suitsuttamaan.

Kuten edellisessä saarnassa totesimme, jokainen pappisosasto palveli temppelissä viikon kerrallaan kaksi kertaa vuodessa. Nyt oli Sakariaan osaston vuoro ja Sakarias oli valittu arvonnan kautta menemään suitsuttamaan. Tämä oli valtaisa kunnia Sakariaalle ja se oli ehkä jopa Sakariaan koko pappisuran huippukohta. Jokainen pappi ei päässyt edes koko elinaikanaan suitsuttamaan ja ne, jotka pääsivät, saivat tehdä sen enintään kerran elämänsä aikana.[3]

Toisessa Mooseksen kirjassa (30:7-8), eli yli tuhat vuotta ennen Sakariasta, Jumala oli antanut Aaronille seuraavan määräyksen suitsuttamisen suhteen: Ja Aaron polttakoon sen (alttarin) päällä hyvänhajuista suitsutusta; joka aamu, kun hän laittaa lamput kuntoon, hän polttakoon sitä. Samoin myös, kun Aaron iltahämärässä nostaa lamput paikoilleen, hän polttakoon sitä. Tämä olkoon teillä jokapäiväinen suitsutusuhri Herran edessä sukupolvesta sukupolveen.

Tätä Jumalan yli tuhat vuotta sitten säätämää rituaalia Sakarias nyt toimitti. Hän meni temppelissä olevaan etummaiseen majaan, jonne vain pappi sai mennä. Tämän etumaisen majan toisella puolella, esiripun eristämänä, oli niin sanottu ”kaikkeinpyhin”.* Kaikkeinpyhimmässä pidettiin liiton arkkia, joka symbolisoi Jumalan läsnäoloa ja tänne kaikkeinpyhimpään sai mennä vain ylipappi ja hänkin vain kerran vuodessa (Hepr. 9:3-7). *http://www.gotquestions.org/Holy-of-Holies.html(englanniksi)

Sakarias oli nyt etumaisessa majassa polttamassa hyvänhajuista suitsutusta, jonka savu nousi ylös. Tämä ylös nouseva savu symbolisoi kansan rukousten nousemista taivaaseen Jumalan luo.[4] Tämä oli mahtava ja ainutkertainen hetki Sakariaan elämässä, hänen koko uransa huipentuma. Siellä hän oli suitsuttamassa, toimittamassa suitsutusuhria Jumalalle. Hän oli nyt näköyhteyden päässä esiripusta, jonka takana oli kaikkein pyhin, missä oli liiton arkki, jonka päältä Jumala oli monesti puhunut Moosekselle (2. Moos. 25:22). Tämän lähemmäs Jumalaa ei kukaan voinut fyysisessä mielessä päästä, paitsi ylipappi kerran vuodessa.

Luuk. 1:10 Ja kaikki kansa oli suitsuttamisen aikana ulkopuolella rukoilemassa.

Suitsuttaminen tapahtui kaksi kertaa päivässä ja tässä on kyse päivän jälkimmäisestä suitsutuksesta. Tiedämme tämän, koska teksti sanoo, että ”kaikki kansa” oli paikalla, ja aamulla tehdyn suitsutuksen aikaan ei ollut paikalla yhtä paljon kansaa rukoilemassa kuin päivän jälkimmäisessä. Kuten mainitsin, suitsutuksen poltosta vapautuva savu symbolisoi kansan rukousten nousemista taivaaseen Jumalan luo ja sen takia rukoushetki tapahtui samaan aikaan suitsutuksen kanssa.

Luuk. 1:11 Silloin ilmestyi hänelle Herran enkeli seisoen suitsutusalttarin oikealla puolella.

Aivan kuten monesti Vanhassa testamentissa, Jumala aloittaa uuden ihmeiden aikakauden osoittamalla armoa uskollisille palvelijoilleen.

Sakariaan ollessa suitsuttamassa hän huomasi yhtäkkiä Herran enkelin suitsutusalttarin oikealla puolella. Tähän ihmeeseen päättyi 400 vuoden ajanjakso, jonka aikana Jumalasta ei ollut kuulunut Raamatun sivuilla mitään. Raamatun viimeisen kirjan, Malakian kirjoittamisesta oli kulunut 400 vuotta ja edellinen kerta, kun Jumalan enkeli ilmestyi Raamatun sivuilla kenellekään, oli noin 500 vuotta sitten Danielin ja kumppaneiden ollessa tulisessa pätsissä (Dan. 3:25).

Huomaatko muuten, miten hillitysti tai jopa vähättelevästi Luukas mainitsee tämän enkelin ilmaantumisen: ”Silloin ilmestyi hänelle Herran enkeli seisoen suitsutusalttarin oikealla puolella.” Luukas ei tee tästä mitenkään suurta numeroa tai edes yritä selitellä tätä yliluonnollista tapahtumaa mitenkään. Hän ei sano: ”tätä voi olla vaikea uskoa, mutta….”

Jumala, Luukkaan kautta, tyynesti kertoo, että enkeli vain ilmestyi ja siinä se. Sitten jakeessa 13 on hieman sama juttu. Luemme ”vaimosi on synnyttävä sinulle pojan” ilman sen kummempia selityksiä tai dramatiikkaa. Kautta koko Raamatun huomaamme tämän saman kirjoitustyylin. Jumala yksinkertaisesti julistaa meille faktat. Meidän tehtävänä on kuunnella, uskoa ja toimia sen mukaan.

Täydellisen tottelevainen enkeli

Entä miksi enkeli seisoi juuri suitsutusalttarin oikealla puolella? Miksi hän ei seisonut vasemmalla puolella ja miksi teksti ylipäätänsä kertoo, millä puolella enkeli seisoi? Mitä väliä sillä on? Jotain väliä sillä on, koska Jumala päätti sen meille täsmentää, eikä Jumala puhu lämpimikseen. Tämä on hyvä asia meidän muistaa lukiessamme Jumalan sanaa. Jokainen Raamatun sana on tärkeä. Jokaiseen sanaan on syynsä. Tämän takia meidän on hyvä keskittyä tarkkaavaisesti lukiessamme Raamattua, ettei meiltä jää tärkeitä yksityiskohtia huomaamatta.

Teksti ei kuitenkaan tässä yhteydessä kuitenkaan suoraan kerro, minkä takia enkeli seisoi oikealla puolella. Eräs raamatunselitysopas sanoo, että ehkä Luukas halusi vain täsmentää missä enkeli seisoi, jottei jäisi epäselväksi, että paikan päällä todella oli oikea silmin nähtävä enkeli. En kuitenkaan ole täysin vakuuttunut tästä selityksestä, sillä jos enkelin paikka ei ole merkittävä, niin yhtä hyvin Luukas olisi voinut vain sanoa, että enkeli seisoi alttarin vieressä ja näin ihmiset eivät turhaan pähkäilisi oikean puolen merkitystä.

Toinen selitysteos mainitsee oikean puolen olevan kunnianarvoisempi paikka, esim. Ps. 110:1 perusteella. Näinhän se on nyky-yhteiskunnassammekin. Jos esim. istut presidentin oikealla puolella, niin se on symbolisesti arvokkaampi kuin vasen puoli. Tämä voisi olla syy oikeaan puoleen, mutta enkelin oikean puolen valintaan voi olla joku muukin syy, mistä en ole tietoinen. Tämä epätietoisuus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että emme voisi oppia tästä jotakin.

Kuten sanoin, kallistun siihen suuntaan, että enkeli ei valinnut vasenta tai oikeaa puolta sattumalta, koska jos se olisi yhdentekevää, millä puolella hän seisoi, niin en ymmärrä, miksi Luukas olisi varta vasten maininnut hänen seisseen juuri oikealla puolella. Miksi enkeli siis valitsi oikean puolen? Miksi hänelle ei kelvannut vasen puoli? Saamme vastauksen tähän kysymällä seuraavan kysymyksen: mikä motivoi kaikkia pyhien enkelien toimia ja pitäisi motivoida meitäkin? Jumalan totteleminen, ilahduttaminen ja hänen loistonsa heijastaminen (Ps. 103:20-21).

Jos oikealla ja vasemmalla puolella oli siis jokin merkitys, kuten epäilen että oli, niin pyhä enkeli valitsi oikean puolen, koska jollakin tapaa hän ymmärsi sen olevan Jumalan tahto, että hän seisoo juuri oikealla puolella. Jollakin tavalla se toi Jumalalle enemmän kunniaa kuin vasemmalla puolella seisominen. Muistamme Isä meidän -rukous saarnasarjan 13. osasta, että Jumalan motiivi kaikissa asioissa on hänen oma kunniansa: http://www.maallikkosaarnaaja.com/multimedia-archive/saarna-isa-meidan-rukous-osa-13-silla-sinun-on-valtakunta-ja-voima-ja-kunnia-iankaikkisesti-amen-matt-613/

Mitä Jumala odottaa meiltä?

Näetkö, miten yksityiskohtaisen tarkasti ja täydellisesti enkeli haluaa toimittaa Jumalalta saamansa käskyn antaa ilmoitus Sakariaalle? Hän jopa toteuttaa seisomisensa sen mukaan, mikä on Jumalalle otollisinta. Mitä voimme oppia tästä? Meidänkin tulisi pyrkiä tekemään jokainen päätös sen mukaan, mikä on Jumalalle otollisinta. Ja vaikka jonkun kriitikon mielestä tämä enkelin valitsema puoli olisikin ollut täysin sattumaa, niin tämä ajatus silti pätee niin enkeleihin kuin meihinkin: meidän tulisi pyrkiä tekemään jokainen päätös sen mukaan, mikä on Jumalalle otollisinta. Enkä keksi tätä asiaa omasta päästäni, Raamattu kehottaa meitä tekemään näin:

Room. 14:8 Jos me elämme, niin elämme Herralle, ja jos kuolemme, niin kuolemme Herralle. Sentähden, elimmepä tai kuolimme, niin me olemme Herran omat.

Kol. 1:10 vaeltaaksenne Herran edessä arvollisesti, hänelle kaikessa otollisesti, kaikessa hyvässä työssä hedelmää kantaen ja kasvaen Jumalan tuntemisen kautta,

Huomaa sanat ”kaikessa otollisesti”. Emme lukeneet ”joissakin asioissa otollisesti” tai ”suurimmassa osassa asioissa otollisesti”, vaan ”kaikessa otollisesti”. Mutta, eihän tuo nyt voi tarkoittaa ihan kaikkea, sillä sehän menisi jo vähän liioittelun puolelle. Kyllä se tarkoittaa kaikkea, 1. Kor. 10:31 Söittepä siis tai joitte tai teittepä mitä hyvänsä, tehkää kaikki Jumalan kunniaksi.

En tiedä voisiko tuota asiaa selvemmin sanoa. Siinä ei ole minusta kerta kaikkiaan mitään epäselvää. Onko työpaikalla ja perheen parissa viettämäsi aika tasapainossa tuoden Jumalalle kunniaa? Tuoko se mitä katsot TV:sta, Internetistä tai lehdistä, kunniaa Jumalalle? Tuoko kielenkäyttösi kunniaa Jumalalle? Tuoko ajotyylisi kunniaa Jumalalle? Tuoko rahankäyttösi kunniaa Jumalalle? Tuoko uusi kännykkä-, auto-, vaate-, laukkuvalintasi kunniaa Jumalalle vai itsellesi? Tuoko se, miten kohtelet vanhempiasi, lapsiasi, puolisoasi ja ylipäätänsä kaikkia, kunniaa Jumalalle? Tuoko se, miten paljon energiaa käytät rukoiluun ja Raamatun lukuun, kunniaa Jumalalle?

Eikö kaikki tämä mene jo hieman liioittelun puolelle? Tuohan kuulostaa siltä, että minun täytyisi uhrata koko elämäni Jumalalle. Tämä voi olla shokki joillekin, mutta Raamatun mukaan meidän kuuluukin tehdä niin, Room. 12:1 Niin minä Jumalan armahtavan laupeuden kautta kehoitan teitä, veljet, antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi; tämä on teidän järjellinen jumalanpalveluksenne.

Huomasitteko? Raamatun mukaan meidän tulee uhrata Jumalalle koko elämämme. Meidän tulee antaa ruumiimme, eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi. Teksti ei myöskään kutsu tätä liioitteluksi, vaan järjelliseksi jumalanpalvelukseksi.[5]

Toisin sanoen se on varsin kohtuullinen vaatimus. Niinhän se onkin. Jos Jeesus kärsi puolestamme kivun, joka olisi ollut ikuisuus helvetissä, niin eihän tämä ole vaatimus eikä mikään meiltä. Mutta kuitenkin se on. Ainakin itselläni on tämän suhteen paljon parannettavaa. Vaikka haluaisin ja pyrkisin elämään kaikessa otollisesti Jumalalle, niin silti reputan monesti. Ja yleensä reputtaessani, syynä on oma itsekkyyteni. Olen reputtamiseni hetkellä vain niin itsekäs, että Jumalan tahto ja kunnia jäävät toiselle sijalle: ”Olen nyt niin väsynyt, että en yksinkertaisesti jaksa puhua rakkaudella vaimolleni, vaan olen äkkipikainen.” ”Haluan katsoa tämän elokuvan, vaikka tiedän että se ei ole hyväksi pyhyydelle elämässäni”. Sitten yritän aivopestä syyllisyyden tuntoa pois sanomalla itselleni: ”kun ei ole mitään muuta katsottavaa ja nyt minun täytyy hieman rentoutua pitkän työviikon jälkeen”.

Onneksi Kol. 1:10 (katso myös jae 9), jonka aiemmin luimme, antaa avaimet yhä suurempiin voittoihin näissäkin asioissa. Avain voittoihin on Jumalan tunteminen, joka tulee tietenkin rukoilun, Raamatun lukemisen ja siinä olevien totuuksien mietiskelyn kautta. Se, kuinka paljon aikaa käytämme päivittäin näihin asioihin, taas kertoo kuinka kiinnostuneita olemme tottelemaan Jumalaa ja elämään hänen tahtonsa mukaisesti. Vinkkinä mainittakoon, tämän asian takia kannattaa rukoilla. Rukoilkaamme, että Jumala laittaisi sydämiimme suuremman halun rukoilla ja mietiskellä hänen sanaansa.

Kertaus

Tänään Jumalan sana muistutti meitä ensinnäkin siitä, että kaikella on tarkoituksensa meidän parhaaksemme. Sakariaan ja Elisabetin kohdalla, heidän näennäinen vastoinkäymisensä lapsettomuuden osalta kätki sisälleen mitä mahtavimman siunauksen: tulevan Johannes Kastajan ihmeellisen syntymän.

Olimmepa tilanteessa kuin tilanteessa, meidän ainoa vastuumme on huolehtia siitä, että olemme elämässämme vastuullisia sekä tottelevaisia Jumalalle. Kaikki muut elämämme asiat ovat Jumalan käsissä, meidän parhaaksemme.

Osana vastuullista ja tottelevaista elämää on muistaa Raamatun käskevän meitä tekemään kaikessa Jumalalle otollisesti. Raamatun sanoin: Söimmepä, joimme tai teimmepä MITÄ HYVÄNSÄ, meidän tulee tehdä KAIKKI Jumalan kunniaksi. Tämä on meidän järjellinen jumalanpalveluksemme.

Tämä on tietenkin vaikeaa ja reputamme monesti. Raamattu kuitenkin kertoo meille, miten voimme alkaa kantaa enemmän hedelmää tämän suhteen: Jumalan tuntemisen kautta (Kol. 1:10).

Jumalan tunteminen taas alkaa rukoilun, Raamatun lukemisen ja siinä olevien totuuksien mietiskelyn kautta.

Rukoilkaamme

Pyydämme Jumala, että laitat sydämiimme suuremman halun rukoilla, lukea ja mietiskellä sinun sanassasi olevia totuuksia. Tästä alkaa sinun tuntemisesi ja tästä alkaa viisaus. Samalla tunnustamme, että monesti meiltä puuttuu motivaatio rukoiluun ja Raamatun lukuun. Täten pyydämme, että voimistat meitä tämänkin suhteen. Anna meille tähän suurempi halu ja energia.

Lopuksi pyydämme, että autat meitä muistamaan paremmin, mitkä asiat ovat meidän vastuullamme ja mitkä sinun. Auta meitä olemaan vastuullisia ja tottelevaisia sinulle ja muistamaan ja luottamaan siihen, että sinä hoidat kaiken muun lupauksiesi mukaan (Luuk. 12:22-31). Aamen.

Lisää saarnoja osoitteessa www.maallikkosaarnaaja.com

Lähteet

[1] http://jwa.org/encyclopedia/article/infertile-wife-in-rabbinic-judaism

[2] A late rabbinic comment observes that whenever Scripture says that someone had no child, later one was born to her (Gn. R 38 (23c) (c. AD 300), in SB II, 71). Marshall, I. H. (1978). The Gospel of Luke: a commentary on the Greek text (p. 53). Exeter: Paternoster Press.

[3] 18,000 pappia jaettuna 24 osaston kesken = keskimäärin 750 per osasto. Jokainen osasto palveli 14 päivää vuodessa ja suitsuttaminen tapahtui kaksi kertaa päivässä. Täten jokaisen osaston kesken oli 28 suitsutusta per vuosi. Tämä jaettuna noin 750 papin kesken per osasto, tarkoittaa sitä, että saattaa hyvin kestää vuosikymmeniä, ennen kuin pappi sai suitsuttamisen osakseen, jos ikinä.

[4] Darrell L. Bock. (1994). Baker Exegetical Commentary on the New Testament (1:9)

[5] ESV ja NASB kääntävät ”järjellinen jumalanpalveluksenne” sanoin ”hengellinen jumalanpalveluksenne”. NICNT selitysteos (Douglas Moo) suosittelee käännöstä ”todellinen jumalanpalveluksenne”:Regular meetings together of Christians for praise and mutual edification are appropriate and, indeed, commanded in Scripture. And what happens at these meetings is certainly “worship.” But such special times of corporate worship are only one aspect of the continual worship that each of us is to offer the Lord in the sacrifice of our bodies day by day. Moo, D. J. (1996). The Epistle to the Romans (p. 754). Grand Rapids, MI: Wm. B. Eerdmans Publishing Co.

Post a comment

Share This